Hei sinne, ihanaa, että olet täällä. Olen Jenni, 27-vuotias yrittäjä; suunnittelija, stailaaja ja sisällön tuottaja Helsingistä. Lämpimästi tervetuloa 2 x ilo-sivuilleni. Täältä löydät blogini, verkkokauppani ja mielenkiintoiset projektini.

Elämäni tärkeimmät pilarini ovat juuri tässä. Mieheni sekä hänen kaksi poikaansa. Koti, jossa on hyvä ja turvallinen olla. Koti, jossa voi luoda, hullaantua, inspiroitua, itkeä, nauraa, rakastaa ja tuntea. Elämä, johon kuuluu paljon kaunista; upeita ystäviä, hitaita aamuja, hyviä hetkiä ja oikeita, elämänmakuisia tunteita. Kirjotan blogissani ainakin niistä, mutta myös varmasti paljon muustakin. Ja kirjoitan juuri niin pienenä ja hauraana kuin olen. Tai sitten juuri niin vahvoina mielipiteinä kuin tunnen.

Olin ollut pitkään ns. ”kaappitaiteilija”. Pidin maalaukseni piilossa kaikilta ja maalasin vain ainoastaan yksin ollessani. Olin herkkä ja pelokas, ehkä muut eivät ymmärtäisi taidettani. Vuosia sitten sain rohkeutta aloittaa maalamisen sukulaisille ja ystävilleni lahjaksi tai pyynnöstä. Pian huomasin maalaavani koko ajan enemmän ja enemmän ja teoksiani olevan esillä siellä ja täällä. 

Käännekohta elämässäni oli kevät 2017, kun jouduin useaksi kuukaudeksi sairaalahoitoon. Siellä kulutin aikaa kynä kädessä ja olin tuttu näky kuulokkeet korvilla ja pensseli paperilla. Huomasin sen valtavan voiman, mitä maalaamisesta sain. Sen tuottama mielihyvä tuntui ihanan voimaannuttavalta ja jopa ihmeelliseltä. Se oli silloisessa elämäntilanteessa yksi harvoista asioista, joka nosti minua ylös päin kaikkien niiden lannistavien asioiden rinnalla. Aloin uskoa maalaamiseen ja pala palalta myös itseeni.

Parantumisprosessini alkoi pienin askelin ja samalla haave omasta yrityksestä alkoi kehittymään. Nyt olemme tässä. Tässä, täällä sivustollani. Mitä suurimmalla sydämellä ja rakkaudella päivittyvä. Ole hyvä, ja ota vastaan kaikki jakamani. Blogin puolella pyrin inspiroimaan sekä jakamaan aitoa elämää ja samaistumaan kanssanne. Verkkokaupastani toivon tuotokseni antavan iloa yhtä paljon sinulle, kuin ne antavat minulle. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Blogissa sisustetaan kotiamme, 50-luvun vuokrakerrostaloasuntoa, johon pääsimme muuttamaan remontin juuri valmistettua. Kaikki pinnat lattiasta kattoon ja keittiö olivat kokeneet täydellisen uudistamisen. Ihanaa 50-luvun henkeä tuo erilinnen keittiö ja ruokailutila, syvät ikkunalaudat ja muutamat pienet yksityiskohdat, kuten esimerkiksi vaatehuoneen ja wc:n ovien kultaiset nuppikahvat. Perustilojen lisäksi meiltä löytyy kaksi makuuhuonetta sisustettavaksi. Tyyliksi olen suurimmaksi vaikuttajaksi ottanut skandinaavisen minimalistisuuden. Omaan kotiini twistiä tuo pienet, toisinaan rohkeatkin yksityiskohdat, jotka hyvin usein ovat omaa taidetta tai diy-projektejani. 

”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo” oli ajatukseni, kun perustin ensimmäisen blogini keväällä 2014. Kokeilen rohkeasti ja työn alla on lähes taukoamatta projekti jos ei toinenkin. Toisinaan hulluista inspiraatioista syntyy kuitenkin yllättävänkin mainioita lopputuloksia. Ja tahdon jakaa tuotokseni, ne suuret – pienet iloni. Lisäksi sisustuksen saralla olen kokoajan ”tutkimusmatkalla”. Ahmin intohimoisesti tietoa alan eri osa-alueilta ja haluan olla myös tietoinen trendeistä.  Jaan blogissa minua eniten inspiroivimmat uutuudet, ideat ja löytöni. Kuitenkin haluan korostaa, että en missään tapauksessa ajattele, että tärkeintä kodin sisustuksen olisi pysyä aallon harjalla, vaan tärkeämpää olisi näkyä ”elettyä elämää” ja asujien mieltymykset. Itse panostan sisustuksessa mieluiten trendien sijasta ajattomaan designiin.

Kiitos kun pysähdyit tänne, ja lämpimästi tervetuloa matkaan. Mukaan polulleni pääset myös instagramissa 2xilonimimerkillä. Ajatuksia tai kysymyksiä, yhteistyötä? Heitä epäröimättä sähköpostilla: Jenni@2xilo.fi

Yhteistyönä tehdyt postaukset on aina merkitty selkeästi tekstin yhteydessä sekä BLOGIYHTEISTYÖ -tagilla.

Kuvat ovat aina omiani, ellen toisin mainitse. Ethän käytä niitä ilman lupaani tai linkittämättä.

My name is Jenni and I’m 26 years old, based in Helsinki, Finland. I am an entrepreneur;  interior designer, visualist, web shop owner and content provider. I am enjoying my life right here, right now. It’s all here at my fingertips, every morning I woke up and realize how blessed I am for what I have; My lovely little family; my spouse and his two sons and this home where I feel safe, understood and loved. I love my life and the ones in it. I am grateful for having a home where I can create, get inspired, laugh, cry, love and be myself. Life is really beautiful, I am living every little moment, experiencing a full life right here and right now.

When I decided to start 2 x ilo Blog in 2014, my main mission was to bring more happiness to our homes and lives. 2 x ilo is Finnish and it means something like ”double happiness”.  I strongly believe in the power of shared happiness. I want to share my happiness with you, my readers. ”The miracle is this; the more we share, the more we have.”

My blog is all about scandinavian design, interior and my lifestyle. I’ll share things and thoughts I like and get inspired. I like personal touch of home more than trends.

If you have any guestions, requests or thoughts, don’t hesitate to send me an e-mail: Jenni@2xilo.fi


All Pictures are taken by me. Please, respect the copyrights. Don’t use my pictures without my permission. If you borrow them, remember to link!