ODOTUKSET

Voi sitä hämmennyksen määrää joka aamu, kun saa todeta, että kelit oikeasti jatkuvat tällaisena. Koko Suomi on varmaan aika lailla sekaisin. Mikä toukokuu!

Tuntuu tyhmältä istua sisällä ja tehdä töitä koneella. Kiusaus hypätä parvekkeen puolelle nauttimaan helteestä on melkoisen suuri. Onneksi osan toimistotöistäni pystynkin näppärästi siirtämään ulos.

Tuntuu, että kaikki muu pysähtyi kelien yllättäessä. Ei ole paljon tullut päiviteltyä instagramia tai blogia. Kaikki sosiaalinen media on jäänyt. No toisaalta niiden tilalle on tullut päiväretki Suomenlinnaan, piiiiiitkä pitnik kaksin miehen kanssa, puistoilua ja pitkiä juoksulenkkejä. Kaikki tietysti ihanan sään ja auringon helliessä. Kumman sinä valitsisit? Peruspessimisti-suomalaisena kuitenkin joka puolelta kuuluu, että pitää nyt nauttia, koska ei tiedä milloin nämä loppuvat. On säiden herra ollut meille viime vuosina sen verran ankara. Joten veikkaampas, että ei sielä moni ole postauksia ollut odottamassakaan?

Näillä keleillä kotikin muuttuu paljon merkityksemmättömäksi kun ulkona on paljon kivempaa. Eipä jaksa innostua sisustelemaan ollenkaan. Olisi edes oma piha mitä laittaa, ensimmäinen kesä ilman sitä vaatii totuttelua! Sisustusintoa lannistaa entisestään se, että kaikki nämä päivät pitää olla kaikkien ikkunoiden sälekaihtimet kiinni (koska kuumuus ja vanha talo ovat aikamoinen yhdistelmä). Kuinka epäkodikas olo siitä tuleekin!

Vihdoin meillä on se kauan odotettu oikea kesä. Tästä kesästä tulee ihana. Tiedän sen jo nyt! Isoimmat odotukset ovat tietenkin heinäkuun lopulle, kohta enää kaksi (!) kuukautta häihin. Niin jännittävän ihanaa. Ja stressikään noiden suhteen ei ole (vielä) meille löytänyt ollenkaan. Hyvin myöhäisessä vaiheessa aloitetut hääjärjestelyt etenevät mallikkaasti ja to do-lista lyhenee mukavasti koko ajan.

Myöskin tämä kesä on meille ensimmäinen Helsingissä. Molemmat olemme joskus asuneet täällä, minä tosin vain hetken ajan yhtenä teinikesänä. Mutta nyt olemme me Helsingissä. Odotamme kovasti kaikki niitä mahdollisuuksia mitä Helsingillä on meille tarjota. Spontaanit kokeilijat ovat valmiina (lähes) mihin vain. Ihanaa, kun kaikki on tavallaan uutta. Voi mennä mihin vain ja siinä on aina tietynlainen ”uuden viehätys”.

Tänä kesänä haluan myös leijattaa leijaa (siis onnistuneesti, viime kesäinen yritys jäi joka kerta alle metriin), nauttia mahdollisimman monta ruokaa terassilla ulkona ja istua mahdollisimman monta iltaa puistossa ystävien kanssa. Haluaisin syödä myös mielinmäärin jätskiä (ja mielellään pelkästään vain ja ainoastaan minttujädeä), mutta joku kuri on pidettävä, että voin katsoa itseä tyytyväisenä peilistä häämekko yllä. Tänä kesänä haluaisin myös reippaana tyttönä uida ulkovedessä. Jep, viime kerrasta on varmaan jo yli viisi vuotta aikaa.

Tänä kesänä haluaisin myös oppia kesäpukeutumisen. En osaa ostaa saati sitten yhdistellä kesäisiä vaatekappaleita niin, että näyttäisin tyylikkäältä. Ihastelen aina kaduilla vastaantulevien upeita kokonaisuuksia (ja vähän myös kadehdin niitä upeita kroppia, joilla kantavat niitä) ja haluaisin oppia itsekin.  Inhoan kuumalla ”hienosti” pukeutumista (lue siis: haluaisin vaan olla kotona urheilushortseissa ja -liiveissä). Vaatteet, joissa olisi hyvä olla tuntuvat liian pieniltä, ahdistavilta ja paljastavilta. Vaatteet, joissa tukehtuu kuumuuteen ovat taas muuten mukavampi kantaa päällä.

Myös viime kevään ja kesän rankat hetket tekevät tästä kesästä aina entistä paremman. Viime kesältä ei ole juuri montaa muistoa ja tänä kesänä niitä aion kerryttää viime kesänkin edestä. Tervetuloa siis kesä, rakastan sinua jo nyt.

xx Jenni

Kuvat täältä.

2 thoughts on “ODOTUKSET

  1. Vasta leikatun ruohon tuoksu just nyt TUOKSUU, nyt on kesä. 😊
    Toivottavasti saadaan kokea monta ihanaa hetkeä kesällä yhdessä, ainakin häät! ❤️

    1. Mun nenään ei tuoksu kyllä yhtikäs mikään, siitä pitää siitepöly huolen 😀 ;D Toivottavasti. <3 Viime kesä oli niin ihana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.