YSTÄVÄT VS. SOMEYSTÄVÄT

Nyt puran päästäni tämän tekstin ulos. Se on hautunut siellä varmaan jo vuoden ja tästä on useampiakin keskusteluja käyty niin niiden ”oikeiden ystävien” kuin ”someystävien” kanssa.

Olen tässä muutaman vuoden aktiivisen somettelun ansioista saanut ns. someystäviä. Mikä se sellainen someystävä siis on? Niitä on laidasta laitaan niin kuin oikeassakin elämässä. Osan kanssa kommentoidaan ja viestitellään päivittäin, joitain tilejä tai blogeja kommentoin ehkä kerran kuukaudessa. Osasta tiedän paljon muutakin kuin somesta välittyneen kuvan ja osasta tiedän vain sen mitä hän on päättänyt näyttää ja loput on omia mielikuvia.

Osan näistä someystävistä kanssa olemme olleet jollakin tasolla tekemisissä jo useampiakin vuosia. Emme välttämättä ole koskaan nähneet, mutta hyvin vahva mielikuva on jo muodostunut. Ja totta kai se on näin; kaikki kuvat, tekstit ja kommentit ovat osa viestintää, jolla ihminen ilmentää itseään ja omaa persoonaansa.

Sitten on niitä someystäviä, joiden kanssa olen paljon tekemisissä ja joita olen nähnytkin, joitain useammankin kerran. Ja tuntuu, että kohta voisi jättää jo tuon some-etuliitänteen pois tuosta ystävän edestä.  Lähestulkoon päivittäinen keskutelu, kommentointi ja ajatuksien jakaminen on tehnyt tehtävänsä. Olemme tilanteessa, jossa oikeasti koen jo jonkin verran oikeasti tuntevani noita ihmisiä. Ja jopa välittäväni. Haluan tietää mitä heille kuuluu tai vielä enemmän, miksi mitään ei ole kuulunut moneen päivään.

Mutta sitten se on kuitenkin tavallaan sitä some-elämää. Vaikka kerrommekin huonoista päivistä ja kiukuttelevista lapsista toisillemme, ei se vielä ylimpiä ystäviä meistä tee. Tiedä vaikka niitä joku päivä olisimmekin. Se mikä ainakin on ihanaa, että sosiaalinen media on mahdollistanut ja helpottanut samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten löytämistä ja yhteydenpitoa. Se on mahdollistanut uusien ystävien löytymistä ja luonut yhteen kuuluvuuden tunnetta samankaltaisten ihmisten joukossa.

Ja tiedättekö, minä tarvitsen näitä someystäviä. Oikeasti. Ne ovat niitä, jolle voi purnata kun kuvat epäonnistuu ja joka päivä on huono valo. Tai Instagramin algoritmimuutoksen aiheuttaman hiusten lähdönkin he ymmärtävät. Heidän kanssaan voi jutella niin monesta asiasta, josta niiden oikeiden ystävien kanssa ei voi. Tai varmasti voisi, mutta tiedän, että heitä ei kiinnosta. Ja sitten se kysymys, jonka kuulen hyvin usein: ”puhuttekos te mistään muusta kuin instagramista, blogeista tai Facebookista?”  Voi kuulkaa, puhutaan. Puhutaan, nauretaan, vitsaillaan, oikein hekotetaan kuin vanhat veikot keskenään. Yhteinen huumorintaju on jo todellakin löytynyt.

Sitten on taas nämä oikeat ystävät. Varsinkin minun tilanteessa puhutaan ystävistä, jotka tulevat vuosien, vuosien takaa. Osa jopa ihan lapsuus-nuoruusvuosilta. Ja eihän heidän paikkaa sydämestäni vie kukaan. Ne rakkaat, ihanat ystäväni, jotka ovat kulkeneet minun matkassani vuodesta toiseen, kaikista vaikeuksista huolimatta. Minun omat rakkaat kultaiset ystäväni, joita en vaihtaisi mihinkään.

Näiden oikein ystävien kanssa juteltuani olen tullut joskus pienesti syytetyksi siitä, että en muista heitä yhtä paljon kuin someystäviäni. Ja tämä ajattelutapa surettaa minua kovasti. Onneksi olemme voineet keskustella asiasta ja ymmärtään todellisen ja somemaailman erot. Ne hämärtyvät hyvin herkästi meistä jokaisella. On hyvin eri asia kirjoittaa someystävän uuteen kuvaan have a lovely day kuin taas mitä puhutaan, jos ollaan oikeasti tekemisissä. Tai että instastoryjen mukaan juoksen jos jonkinlaisissa kissanristiäisissä, mutta en kerkeä heille kylään. Kun sekin on monesti vain työtä, osallistumista, verkostoitumista, uusien suhteiden luomista. Kuitenkinhan kaikista parasta on se, että saa hautautua omien lemppareiden kainaloon ja nauraa huonoille jutuille, tyhmille selfieille ja kultaisille muistoille. Vaikka nykypäivän kiireisessä elämänrytmissä sitä ei joka viikko kerkeäkään tekemään. Ja toisaalta juuri senkin takia se ehkä niin ihanalta tuntuukin. Ja ennen kaikkea aidolta ja arvostettavalta. Asialta, jota haluaa vaalia ja josta haluaa pitää loppuelämän kiinni. Eihän sitä voi muutaman instakommenttiin edes verrata.

Moni ystäväni on sanonut lakanneensa kommentoimasta minun kuviani siinä vaiheessa, kun Instagram tilini kasvoi. Ja sekin on minusta harmi, kyllä vain oikeasti oikeiden ystävien kommentit lämmittäisivät hirveän paljon. Mutta minulla on kuulemma omat somepiirit, ei se varsinaisesti niinkään ihan mene. Eikä se minun tili, blogi tai somemaailma mikään järin suuri kyllä mielestäni ole vieläkään.

Moni tuntuu unohtavan sen faktan, että sosiaalinen media on osa työtäni. Vaikka se ei näyttäisi työltä. Varsinkin siinä kohtaa kun aloitin yrittämisen, tuli sosiaalisesta mediasta minulle entistä tärkeämpi. Minulla ei ole varaa maksaa mainosta Hesariin, vaan teen sen ilmaiseksi sosiaalisessa mediassa. Kaikki kuvani, julkaisuni, tekstini ovat omalla tavallaan aina jotenkin minun yritykseni brändäystä. Joten jos laitan Instagramiin kuvan ja toivotan hyvät päivänjatkot, se ei tarkoita, etteikö minulla voisi mennä juuri silloin kurjasti ja tarvitsisin ystävää ja halia.

Valitettavasti vielä tänä päivänäkin mennään näihin harhaluuloihin, molempiin suuntiin! Ainakin minä olen edelleen jollakin tasolla epävarma työstäni sosiaalisessa mediassa ja kaipaisin ihan hirveän paljon kommenttia ja tsemppausta niin some- kuin oikeiltakin ystäviltä. Vastaavasti minun ehkä täytyisi muistaa aina kysyä, miten heillä töissään on mennyt.

Minä toivoisin, että tänä päivänä jo jokainen ymmärtäisi, että on sosiaalisessa mediassa näytetty elämä ja sitten se oikea elämä. Joka ikinen meistä filtteröi elämäänsä jollakin tavoin. Se mitä näkyy ruudulla, voi olla hyvin kaukana todellisuudesta. Vaikka kuinka pyrin tekemään aitoa ja rehellistä mediaa, silti myönnän, että ne pas*immat päivät eivät vain näy feedissäni. Ja toivoisin, että jokainen tänä päivänä ja aikuisena ihmisenä ymmärtäisi, että ystävyyssuhteita ei voi verrata. Oli se mitä tahasa, ystävä lapsuudesta, ystävä nuoruudesta, ystävä aikusvuosilta tai ystävä blogin tai instagramin kautta, on heillä jokaisella se oma paikka minun sydämessäni. Kaikki ovat minulle tärkeitä, tavalla tai toisella. Jokainen omalla tavallaan, mutta ilman heitä en tekisi tätä, enkä tekisi yhtään mitään muutakaan. Tämä ei ole siis syyttely tai sormen osoitus mihinkään suuntaan, vaan tämä on viesti teille ystäväni verkossa ja verkon ulkopuolella. Minä välitän teistä, joka ikisestä! Toivottavasti olen sen muistanut sanoa myös tarpeeksi monta kertaa kasvotustenkin.

Ps. Jos joku miettii miten kuvat liittyy tekstiin. Kuvat ovat @retromoderni Suvin luota, jossa olimme @hannankotona @kateinterior @housteathamptons @31_m2 @essi.tuu kanssa jokunen viikko sitten. Ja kyllä, tiedän heidän oikeat nimensäkin ja vähän enemmänkin, heh. Mutta mennään teeman mukaisesti nyt heidän somenimillään;) Kauniit kattaustarvikkeet meille tarjosi Somiana.

2 thoughts on “YSTÄVÄT VS. SOMEYSTÄVÄT

  1. Olipa hyvä kirjoitus taas Jenni <3 ihana olet <3

    1. Ihana Aino <3 ikävä sua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.