• ILMAINEN TOIMITUS AINA YLI 60 € TILAUKSILLE
Ostoskorissa ei ole tuotteita.

Valot pimeyksien reunoilla

*kaupallinen yhteistyö yhdessä Papurinon kanssa.

Tuntuu, että olen liian usein tässä samassa tilanteessa. Mietin sormet näppäimistöllä, että mitenkähän nyt tällä kertaa selittäisin tämän pienehkön blogihiljaisuuden. Olisi ihana sanoa, että on ollut niin kiirettä ja paljon töitä – ja te varmaan uskoisitte sen.

Joo on ollut kiirettä, olen paahtanut uusien printtien ja korttien kanssa, mutta ei se kokonaan tätä selitä. Olisipa ihana sanoa, että kaikki päivät menee vain postittaessa tilauksia ja uusien juttujen suunnittelemiseen. Paljon on sitäkin ollut, mutta rehellisesti sanottuna oikeasti on ollut vaan ihan liikaa p*skaa. Saanko sanoa sen, ihan oikein uudelleenkin P*SKAA! Anteeksi, että tungen teidän näytöillenne näin negatiivista sanomaa. Jos et halua lukea kurjia kuulumisia, klikkaile itsesi äkkiä pois tältä sivustolta.

 

Minä yritän jaetun ilon sanomassa pysytellä aina positiivisena ja kirjoitella mahdollisimman kepeitä kirjoituksia. Mutta tällä kertaa sanon suoraan, että en ole jaksanut. Tuntuu, että ei oikein ole koskaan oikeus sanoa, että ei jaksa. Kaikkien pitäisi jaksaa ja aina mennä hyvin. Mutta kun ei meitä ketään elämä niin pehmeästi ja silkkihansikkain kohtele. Tai jos kohtelee, kerro sinä onnekas siellä miltä se tuntuu? Nyt minä olen vain ollut tosi väsynyt. Enkä vain väsynyt, vaan onneton. Kun koko ajan vain itkettää ja et jaksa pidätellä, mutta et jaksaisi enää itkeäkään. En ole jaksanut kirjoittaa yhtään ainoata riviä, kun päässä ei pyöri mitään muuta kuin mustia ajatuksia. Ei pilkahdustakaan harmaata, vaan täysin mustia. Niin mustia, että niitä ei ole meinannut jaksaa siellä mukanaan kantaa. Ja välillä vähän naurettavinkin keinoin on niitä yrittänyt tukahduttaa.

Viimeinen kuukausi on ollut henkistä taistoa taas. Olen yrittänyt, olen sinnitellyt ja uskonut parempaan huomiseen. On ollut päiviä, että en ole päässyt sängystä ylös. Mutta sitten kuitenkin taas repinyt jostain hyvin ihmeellisestä ja tuntemattomasta kaivosta pieniä voiman rippeitä ja hoitanut töitä. Tuo kaivo mistä sitä voimaa ja sinniä ongitaan, on kyllä riittoisuudellaan yllättänyt minut aina uudestaan ja uudestaan. Olit jo monta kertaa luullut, että nyt se on käytetty aivan loppuun. Ihminen on kyllä ihmeellinen.

Haluaisin nauttia tästä tilanteesta missä olen nyt. Olen menossa kesällä naimisiin unelmieni miehen kanssa, olen uskaltanut hypätä yrittäjäksi ja rohjennut tekemään työtä, josta nautin ihan äärettömän paljon. Minulla on kaikki perusasiat oikein mallillaan. Mutta sitten tulee nämä mustat kaudet, jotka varjostavat ihan kaikkea tekemistä. Vie nautintoa ihan joka asiasta, varastaa asioista saadusta mielihyvästä aina vähintäänkin puolet.

 

Noita mustia kausia en kutsuisi pelkästään masennukseksi enkä huonoiksi jaksoiksi. Se on sekoitus kaikkea mielen temppuja, dissosiaatiohäiriöstä, rikkinäisistä tunnemuistoista aina sinne masennukseen ja tulevaisuuden pelkoon. Se on uskomattoman voimia vievä ja henkilökohtainen tunne, jota ei sanat eivät riitä kuvamaan tai toinen pysty kokemaan. Vaikka yrittäisinkin antaa lastistani puolet puolisolleni, ei hän saisi koppia. Tunteet ovat niin syvällä meidän mielissä ja tavat niitä käsitellä niin henkilökohtaisia, että toinen ei niihin saappaisiin pääse. Vaikka haluaisikin.

Mustaan mieleen on kuitenkin hetkittäisiä valon pilkahduksia tuonut pienet asiat. Ja kun mieli koettelee kovin, on pienetkin iloiset asiat tai tapahtumat kultaakin kalliimpaa. Tässä niistä muutama:

  • Sain parhaan ystäväni pohjoisesta kylään eilen. Ystävä, jonka seurassa voit olla niin repaleinen kuin ikinä oletkaan. Ystävä, joka pelkällä olemassa olollaan jo antaa niin paljon voimaa.
  • Uudet kortti- ja posterimallistot. Niistä osa pitäisi saada vielä verkkokauppaankin teidänkin nähtäväksi.
  • Minun uusi kotitoimistoni. Tai sama vanha, mutta tein sille aikamoisen kasvojen kohotuksen. Nyt työpisteeni on niin paljon ihanamman näköinen ja ennen kaikkea järjestelmällinen, että siinä on oikea ilo tehdä töitä.
  • Kuvissa näkyvä Eleonoora vaneritaulu*. Ja tarkemmin ottaen vielä onnistunut, ihana yhteistyö Papurinon Annan kanssa. Parasta on se tunne yhteistyön jälkeen kun tietää, että molemmat ovat tyytyväisiä. Erityisesti itse pienyrittäjä koen ihan valtavan suurta iloa jos pystyn auttamaan “kollegoja”, joille oikeasti onnistuneet yhteistyöt merkitsevät. (Yhteistöistä minulla on teille tulossa postaus ihan erikseen, koska haluan valottaa teille tarkemmin mitä ja miksi teen niitä. Ja millä perusteilla yhteistyöhön päädyn. Nyt kun niitä olen tehnyt vähän enemmänkin, ajattelen, että teillä on oikeus myös kuulla minun lähtökohtani niille ja päästä myös kertomaan omat ajatuksenne niistä.) Vaikka tämä saattaa kuulostaa tekopyhältä kun kyseessä on kuitenkin kaupallinen yhteistyö, mutta tällaiset asiat tuovat minun pienen yrittäjän elämään oikeasti onnistumisen ja ilon tunteita. Keskustelu ja vertaistuki meidän vähän pienempien yrittäjien kesken on ainakin minulle äärimmäisen tärkeää ja haluan ehdottomasti auttaa muita, jos vain pystyn ja se kulkee luonnollisesti minun asettamieni yhteistyöfilosofiani ja linjavetojeni sisällä. Ja sitä Papurino ehdottomasti on tuotteissa käytetyiden luonnonmateriaalien, Suomessa valmistettujen ja itse suunnittelemien tuotteidensa kanssa.

Ja hei, minulla on ihan mahtava arvonta Papurinon kanssa Instagram-tililläni. Viimeisenä näkyvän kuvan alla pääset vielä tänään osallistumaan Papurinon100 euron lahjakortin arvontaan.

*Tuote saatu näkyvyyttä vastaan.

7 kommenttia artikkeliin ”Valot pimeyksien reunoilla”

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.