• ILMAINEN TOIMITUS AINA YLI 60 € TILAUKSILLE
Ostoskorissa ei ole tuotteita.

Huonommuuden kierre

Ihminen on märehtijä. Tai ainakin helposti luisuu siihen kierteeseen.

Olen aina ollut hyvin määrätietoinen ja eteen päin pyrkivä ihminen. Tavoitteet ovat olleet korkealla ja tulosta on haluttu. Aina sitten sinne burn outiin asti. Omat rajat täytyi opetella löytämään kivisen tien ja pitkän sairasloman kautta. Viime vuosina tärkeimmät oppini ovatkin olleet oman terveyden ja kunnon vaaliminen, ei:n sanominen oikeassa paikassa ja itseni piiskaamisen reilu vähentäminen.

Armollisuutta omaa itseäni kohtaan harjoittelen edelleen ja välillä edelleenkin huomaan olevani aivan liian ankara itselleni. Soimaan itseäni aikaan saamattomuudesta ja tekemättömistä töistä todella helposti. Tällaisen luonteen, yrittäjyyden ja edelleen sairauksista toipuminen on siis vallan mainio yhdistelmä.

Henkinen terveydentilani kun ei ole vielä siinä pisteessä, että joka päivä työkunto tai kunto/mieliala yleensäkään olisi samanlainen. Huonompina jaksoina kun tahtoo löytää itsensä sängyn pohjalta ja kyky tehdä yhtään mitään on aika heikolla pohjalla. Tähän kun lisätään takaraivossa hurjana hakkaava ajatus siitä, että pitäisi tehdä sitä ja tätä sekä sängyn pohjalla lojumisesta seuraavat lovet taloudessa, alkaa soppa olemaan siis aika valmis. Mieli kamppailee säälin, raivon ja soimauksen välillä. Toisaalta yrittää kertoa itselleen olevan vielä toipilas ja pyytää armoa itse itseltään. Sitten kuitenkin taas ruoskii itseään häikäilemättömästi saamattomuudesta ja kokee suurta huonomuutta.

Tässä kohtaa pitää tehdä valinta. Antaako itselleen päivän, tai vaikkapa kaksi armon aikaa. Vai ajautuuko pohjamutiin ja aloittaa märehtimisen. Ja kuinka helposti sitä ihminen valitsee tuon jälkimmäisen. Ikään kuin antaa itselleen luvan olla huono. Säälii itseään ja kohtaloaan. Sallii lysähtämisen. Kuinka helposti sitä kertoo itselleen, että kaikkien tapahtuneiden johdosta minulla on lupa voida näin huonosti. Kaatuisivat muutkin, jos heillä samanlainen taakka olisi. Hyppää siihen kierteeseen, joka vie koko ajan vain syvemmälle ja syvemmälle.

Jää sinne pohjalle, kuoppaan. Siihen omalla tavallaan armolliseen, ihanaan kuoppaan. Siellä on aika turvallinen olla. Turvallista olla hajalla. Eipä putoa ainakaan korkealta, jos vielä putoaa. On luvannut itselleen olla hajalla ja märehtiä kuopassaan. On helpompaa vain antaa kaiken olla, lyödä kaikki läskiksi kuin yrittää. Se kun vaatisi niin paljon pinnistelyjä, raakaa yrittämistä epävarmuden vahvalla varjostuksella. Ja ennen kaikkea se vaatisi sitä pelkojen kohtaamista, pelottavaa itsensä likoon laittamista, mahdollisesti niitä inhottavia pettymyksiä ja turhautumisia, lannistumista. Kannattaako edes ottaa riski epäonnistua kun voi jo suoralta kädeltä sallia epäonnistumisen ja pysytellä siellä omassa kuopassaan. Ei tarvetta arpomiselle miten käy tai toiveikkaille ajatuksille onnistumisesta. Kiipeäminen sieltä pois on paljon vaikeampaa kuin siellä pysytteleminen, vaikka hääviä ei ole sekään.

Murehtimisen ja surullisena huolissa märehtimisen sijaan kun muistaisi potkaista itsensä liikkeelle ja tsempata tekemään edes pari juttua. Kun kierteeseen joutuneena jokainen päivä ja tekemätön työ vain syventää ahdinkoa, vastaavasti se yksi pienikin onnistuminen saattaa nostaa mielialan ihan eri leveleille ja estää jopa kierteeseen joutumisen. Usein kuitenkin on helpompaa antaa itselle ja itsesäälille periksi ja romahtaa. Kun tuntee itsensä niin huonoksi ihmiseksi ja täydelliseksi epäonnistujaksi, on aika vaikeaakin uskotella itselle pystyvänsä mihinkään. Ja vaikka romahtaminen olisi ihan syystäkin, ei se silti yleensä johda yhtään mihinkään.

Ja siinä se viisaus oikeastaan onkin. Löytää se häilyvä raja, milloin romahtaminen on suotavaa ja pieni hengähdystauko paikallaan ja milloin taas on syytä unohtaa oma huonommuus ja ottaa itseään niskasta kiinni. Ja siinä, että lähde heti yrittämään liikaa. Pieni epäonnistuminen on aivan ok ja sen johdosta ei tarvitse heittää kokonaan hanskoja tiskiin.

Minä olen (taas kerran) ottanut nyt ohjat omiin kauniin pieniin käsiini ja päättänyt antaa märehtimiselle poikittaista mailaa. Viime viikkoinen kesäflunssa vei mehut jo itsessään, mutta pieni mielenikin lähti siihen täydellä vauhdilla kyytiin mukaan. Täältä kuopasta nouseminen on lähtenyt vallan mainiosti ja tämä viikko on alkanut loistavasti. Kerroin tänä aamuna itselleni jo ehkä sadannen kerran, että mennyt on mennyttä ja tänään on uusi päivä. Ja että viime aikaiset epäonnistumiset eivät estä minulta onnistumista tänään ja ovat mennyttä, johon ei kannata jäädä vellomaan. Ja nyt työ, mieliala, koti ja vapaa-aika ovat tällä hetkellä vieläpä täydellisessä balansissa. Ja siinä pysyköön, olisipa hienoa.

xoxo Jenni

Kuvat täältä.

2 kommenttia artikkeliin ”Huonommuuden kierre”

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.