• ILMAINEN TOIMITUS AINA YLI 60 € TILAUKSILLE
Ostoskorissa ei ole tuotteita.

SOSIAALISUUSMORKKIS

Kuinka vaikeaa onkin pohtia omaa luonnetta ja persoonaa? Näkeekö muut samalla tavalla minut kuin minä itse näen? Millä sanoilla ystäväni kuvailisivat minua? Entä sellaiset, jotka ovat kerran tavanneet? Entä puoliso? Uskaltaisin väittää, että kaikilla edellä mainituilla olisi hieman erilaiset käsitykset.

Olen luonteeltani (kai?) aika kaksiteräinen miekka. Minussa on hyvin vahva sosiaalinen ja papupata-puoli. Ehkä hieman räiskyvä ja toisaalta myös melko vahva. Uskallan sanoa asioita ääneen, enkä pelkää ilmaista mielipiteitäni. Mutta sitten on se toinen puoli, hiljainen haaveilija. Luuhaan paljon kotona ja sielläkin omissa ajatuksissa. Maalaan, piirrän (tai sometan ;D) aivan omissa maailmoissani.

Olen hirmu onnellinen näistä kahdesta eri puolestani. Nuoruuden ujouden tilalle tulleen rohkean ja sanavalmiin Jennin kanssa on paljon helpompi lähteä liikenteeseen kuin tosi aran ja pelokkaan Jennin. Liekö asiakaspalvelutyö ja ikä tehneet tehtävänsä, mutta muutos on aika huima.

Mutta sitten tullaankin siihen dilemmaan, jonka uskon syntyneen tämän muutoksen johdosta. Olen miettinyt, että onko sinne jäänyt kuitenkin vielä ripaus sitä epävarmuutta ja pelkoa, että mitä muut ajattelevat. Koska törmään aina silloin tällöin sanotaanko nyt näin sanalla sosiaalisuusmorkkikseen. Tunnistaako kukaan tunnetta?

Ilta on saattanut olla tosi hauska, juttu on lentänyt joka suunnalta ja tunnelma on ollut katossa koko illan. Huomaan usein rentouduttuani puhuvan paljon ja avoimesti. Käyn hyvillä mielin nukkumaan, mutta aamulla sitten olo onkin vähän surkea. Alan käymään iltaa läpi. Puhuinko liikaa? Puhuinko toisten päälle? Kerroinko liikaa ja liian avoimesti? Sanoinkohan jotain sellaista, josta joku saattoi pahoittaa mielensä? Enhän vain satuttanut ketään millään kommentillani? Muistinkohan ottaa kaikki tasapuolisesti huomioon? Olinko liian kärkäs mielipiteissäni? Sanoinko jotain tyhmää? Minkälaisen mielikuvan annoin itsestäni? Ja niiiiiiiiin edelleen… Kuulostaako tutulta?

Ja osaan olla kyllä itselleni ankara. Saatan käydä aivan liikaakin läpi asioita ja jäädä rypemään asioissa. Saatan pohtia tilanteita, joita muut eivät edes ole huomanneet. Lisäksi huomaan usein olevani se, joka yrittää rikkoa jäätä. Jos tunnelma on hiukan latteahko tai paikalla on paljon toisilleen tuntemattomia ihmisiä ja juttu ei oikein luista, huomaan usein ottavani vastuulleni tilanteen korjaamisen.

Liekö tämä kertoo tosiaan kuitenkin siitä sisäisestä epävarmuudesta. Ehkä enemmän uskoisin sen liittyvään kovaan tahtoon miellyttää kaikkia. Tunnelukkotestienkin mukaan minussa asuu suuri sisäinen miellyttäjä ja ehkä vain jään pelkäämään, että en onnistunutkaan siinä. Ja se sotii tosi paljon (toisinaan) aika räiskyvääkin persoonaani vastaan. Olen pohtinut tätä paljon ja miettinyt ratkaisukeinoja. En haluaisi pilata jokaista ihanaa ja onnistunutta iltaa seuraavan päivän synkistelyllä.

Luulen, että aika moni olisi yllättynyt, että kuinka paljon saatan käyttää aikaa seuraavina päivinä tämän asian tiimoilta. Luulen, että se toisaalta taas hyvin itsevarma ja rohkea minä hämää aika hyvin. Ehkä minun pitäisi vain oppia lakata murehtimasta ja luottaa siihen, että ne jotka haluavat minua tavata ja kelpuuttavat seurani aina uudelleen ja uudelleen, ovat oppineet elämään pölöttävän Jennin kanssa 😀 Tai ehkä minun pitäisi vain hankkia kunnon töitä, jossa saisin purkaa sosiaalisia tarpeitani pitkin viikkoa yksin koneella istumisen sijaan. Ei olisi varastot niin täynnä kun vihdoin pääsen joskus ihmisten ilmoille 😀

2 kommenttia artikkeliin ”SOSIAALISUUSMORKKIS”

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.