• ILMAINEN TOIMITUS AINA YLI 60 € TILAUKSILLE
Ostoskorissa ei ole tuotteita.

KOMPAKTI ETEINEN

Mielikuva kodista syntyy heti ensi astumalta sisään. Minun ikuinen haaveeni ja unelmani on, että asun vielä joskus kodissa, josta kaikki aukeaa heti eteisestä. Eteisestä, josta näkisi suoraan läpi talon. Vastassa ei olisi seinää tai käytävää tai muita huoneita, vaan suora näköyhteys läpi talon.

Se olisi se unelmaeteinen. Niin ja sitten on tämä meidän eteinen. Juurikin kapea, pitkä käytävä, viisi ovea tai oviaukkoa eri suuntaan. Hyvin vaikea tila sisustusmielessä. Kapeasta käytävästä piti yrittää saada kaunis, mutta ennen kaikkea toimiva.

Muutettuamme asuntoon kysyin heti vuokranantajalta luvan maalata vaatehuoneen ja wc:n ovet ja pielet. Ne ovat alkuperäiset 50-luvulta ja veikkaisin, että useita kymmeniä kertoja päälle maalattuja. Mutta maalaus oli hyvä korjausliike. Keltaiset ovet muuttuivat puhtaan valkoisiksi ja raikastivat tilaa hurjan paljon. Ja kultaiset alkuperäiset ovinupit alkoivatkin näyttämään puhtaanvalkoista vasten.

Tässä asunnossa oli vain yksi ainoa kiinteä kaappi pienen vaatehuoneen lisäksi. Olimme aluksi hieman lirissä tavaran säilytyksen kanssa, mutta pikkuhiljaa tavarat ja muutama uusi kaluste löysivät paikalleen. Tämä eteisen pieni, mutta sitäkin tarpeellisempi kaappi on kasattu Ikean bestå rungosta (20cm syvä) ja 60 x 60 ovista. Ihastuin heti tuolloin juuri uutuutena tulleeeen Inviken oveen ja niin ilmeisesti moni muukin, kun siitä on paljon Instagramissa kyselty. Vaalea puun sävy ovessa on täydellinen, ja ovessa oleva pieni kehys tuo siihen viimeisen silauksen. Ja ai niin, joka kerta kun julkaisen kuvan eteisessä, kysellään myös peileistä. Pyöreä on Kärkkäiseltä ja iso oikealle on Jyskistä. Kummastakaan en tosin valitettavasti osaa sanoa, että löytyykö enää.

Eteisessä kriittisintä oli vaatteiden säilytys. Ratkaisimme sen Jyskin vaaterekillä, mutta ei valitettavasti näy kuvassa. Ehkä uskallan näyttää senkin vielä joskus. On ehkä kaikista se arkisin yksityiskohta meiltä 😀

Ihanaa uutta viikon alkua! <3

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.